Mainos

Puolustusvoimat uusii heikkokuntoisia ammusvarastoja

Varastoista merkittävä osa on heikkokuntoisuuden vuoksi jopa turvallisuusriski.

Armeija luopuu lähivuosien aikana joka kolmannesta räjähde- ja ammusvarastostaan niiden heikon kunnon takia. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Varastoista merkittävä osa on heikkokuntoisuuden vuoksi jopa turvallisuusriski.

Kevytrakenteiset rakennukset korvataan uusilla varastoilla, jotka peitetään maakerroksella. Samalla myös vanhojen varastorakennusten valvontaa tehostetaan.

- Varastorakentaminen yhdistettynä turvallisuusvalvontaan on varmaan merkittävin projekti, mitä tällä alalla on puolustusvoimissa tehty, armeijan valmiuspäällikkö prikaatikenraali Jarmo Lindberg sanoo.

Puolustus- ja turvallisuustoimialan johtajan Jari Panhelaisen mukaan Senaatti-kiinteistöt käyttää varastojen nykyaikaistamiseen lähivuosina yli sata miljoonaa euroa.

Puolustusvoimilla on Suomessa satoja varastorakennuksia, joissa säilytetään muun muassa ammuksia, miinoja ja ohjuksia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.