Mainos

Puolustusvoimauudistuksesta satelee kanteluja oikeuskanslerille

Puolustusvoimauudistus on herättänyt närää suomalaisissa. Uudistuksesta on tehty oikeuskanslerille yhteensä 11 kantelua, joista yksi on jo ratkaistu.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on katsonut, ettei puolustusministeri Stefan Wallin (r.) ollut joukko-osastokillan valtuuskunnan jäsenyytensä vuoksi esteellinen joukko-osastojen lakkautusasiassa.

Esteellisyysepäilyistä kanteli perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen. Taustalla oli se, että Wallin kuuluu lakkauttamiselta säästyneen Uudenmaan Prikaatin killan valtuuskuntaan.

Tämä ei kuitenkaan kaikille riittänyt. Oikeuskanslerille on tehty kanteluja muun muassa siitä, miten puolustusvoimauudistuksessa on noudatettu alueellistamislainsäädäntöön liittyviä kuulemisvelvoitteita sekä miten eduskunta on otettu huomioon puolustusvoimauudistusta koskevassa päätöksenteossa.

Kantelut eivät ole koskeneet pelkästään Wallinia, vaan myös muita henkilöitä, jotka ovat työstäneet puolustusvoimauudistusta.

Oikeuskanslerinviraston kansliapäällikön Kimmo Hakosen mukaan kantelijoina ovat olleet esimerkiksi kansanedustajat Anu Vehviläinen (kesk.) ja Eero Reijonen (kesk.) sekä Kauhavan kaupunki.

– Oikeuskansleri käsitellee kantelut yhtenä kokonaisuutena. Pyrkimyksenä on ollut, että ratkaisu saataisiin ennen kesälomien alkua, mutta tästä ei ole kanteluiden suuren lukumäärän vuoksi varmuutta, Hakonen kertoo MTV3 Uutisille.

Viimeisin kantelu puolustusvoimauudistuksesta on tehty 3. huhtikuuta.

Sen sijaan Wallinin ja Åbo Akademin säätiön välisistä asuntokaupoista uusia kanteluja ei ole oikeuskanslerille ainakaan toistaiseksi tehty. Asuntokauppojen selvittäminen kuuluisi oikeuskanslerin toimivaltaan vasta sitten, jos ilmenisi viitteitä niiden kytkeytymisestä Wallinin virkatoimiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.