Mainos

Puolustusvoimien ammunnoissa vakava haavoittuminen

Puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvaan mieheen on osunut luoti harjoitusammunnoissa Santahaminassa.

Esikuntapäällikkö Heikki Saarento kertoo, että tänään kello 13 aikaan vuonna 1988 syntynyt kouluttaja sai luodista vartaloonsa hyökkäysharjoituksissa. Saarento epäilee, että rynnäkkökivääri on lauennut vahingossa ja luoti on osunut kouluttajaan.

Uhri sai paikalla ensiapua ja vietiin hoitoon Helsingin yliopistolliseen sairaalaan. Hänen tilansa on vakaa, tiedotti Maavoimat noin kaksi tuntia tapaturman jälkeen.

Onnettomuuden syytä ei tuoreeltaan tiedetty. Puolustusvoimat ja poliisi tutkivat tapausta. Paikalla olleille järjestetään kriisitukea.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.