Mainos

Puska: Rokotuspäätös kilpajuoksua ajan kanssa

Vajaa vuosi sitten THL suositteli vahvasti, että kaikki ottavat rokotuksen, nyt rokotukset keskeytetään. Puolet suomalaisista on jo ehtinyt ottaa rokotuksen. Herää kysymys onko päätöksessä kenties hätiköity. THL:n pääjohtaja Pekka Puska kertoo MTV:n Uutisille, että vastaavissa tilanteissa päätöksen teko on aina tehtävä nopeasti.

- On selvää että tässä ollaan aina kilpajuoksussa itse taudin kanssa ja oli selvää että mitään mahdollisuutta pitkäaikaisiin laajoihin väestötutkimuksiin ei ollut ja päätös oli tehtävä. Rokotetaanko vai ei. Me teimme sen päätöksen kuin muutkin maat ja uskomme että siitä oli hyödyllisiä seurauksia.

Yleistynyttä narkolepsiaa lasten ja nuorten keskuudessa ei ole tavattu muissa maissa, joissa Pandemrix on käytössä. Puska kertoo, että asiantuntijaryhmän mukaan näiden tietojen valossa rokotteen yhteys narkolepsiaan on epätodennäköinen.

- Tämä on hyvin mystinen asia ja tämä täytyy selvittää. Euroopassa yhteensä noin 90 miljoonaa ihmistä on rokotettu Pandemrixillä ja muualta ei kuulu mitään vaikka me koetamme kysellä.

(MTV3)

Katso: Studiossa Pekka Puska

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.