Mainos

Pussy Riotin aktivistit: Yhteydenpito vangittuihin vaikeutunut

Suomessa vierailevan protestiryhmä Pussy Riotin jäsenet kertovat olevansa erittäin huolestuneita vankilassa Venäjällä istuvien jäsentensä puolesta.

Maailma Kylässä -festivaaleilla Helsingin Kaisaniemessä salanimillä esiintyvät ryhmän jäsenet "Headlights" ja "Puck" kertovat, että vangittuina olevilla ryhmän jäsenillä on terveydellisiä ongelmia.

– Heillä on ollut näköhaittoja ja kovaa päänsärkyä.

Naiset myös kertovat, että yhteydenpito vangittuihin on vaikeutunut viime aikoina.

– Vankeudessa olevat jäsenemme ovat poliittisia vankeja, ja teemme kaiken heidän vapauttamiseksi.

Pussy Riot -ryhmän kolme naisaktivistia sai kahden vuoden vankeustuomion huliganismista viime elokuussa. Tuomitut soittivat vuosi sitten helmikuussa kirkossa Venäjän presidentin Vladimir Putinin vastaista musiikkia. Syytteitä on pidetty poliittisina, ja moni maailmantähti on ilmoittanut tukevansa syytettyjä.

(MTV3)

Jutusta on korjattu ryhmän jäsenten nimet. Aiemmin jutussa mainitut henkilöt istuvat edelleen vankilassa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.