Mainos

Puumalan kadonneet kalastajat löytyivät kuolleina

Etelä-Savon Puumalassa lokakuun lopulla kadonneet kalastajat ovat löytyneet kuolleina Saimaan Katosselältä.

Merivartioston sukeltajat löysivät kaksi mieshenkilöä vedestä poliisikoirien merkkaamalta alueelta. Etsinnät päättyivät sunnuntai-iltana.

 Verkkoja tarkistamaan lähteneitä miehiä etsittiin jo lokakuussa poliisin, pelastuslaitoksen ja vapaaehtoisten voimin. Pelastuslaitos löysi silloin veneen, jota miehet todennäköisesti käyttivät. Ylösalaisin ollut vene löytyi Lehtisaarien läheisyydestä Katosselältä. Miehiä etsittiin läheisistä saarista myös lämpökameraa käyttävän helikopterin avulla.

 Poliisi ei epäile asiaan liittyvän rikosta.  
Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita henkilöitä avusta.  



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.