Mainos

Puumalassa uponneiden hinaajien öljyjä imeytetään

Alukset olivat toisiinsa kytkettyinä, kun pienempään alukseen tuli vuoto ja se veti isomman aluksen mukanaan Saimaan pohjaan.

Kahden Puumalan satamaan uponneen hinaajan öljyvuotoja on tänään kerätty talteen. Hinaajat upposivat eilen kello 17:n jälkeen Puumalan satamassa Etelä-Savossa.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen palomestari Jouni Hämäläinen sanoi, että pilssiveteen sekoittunut öljy saadaan melko hyvin talteen imeytysaineeseen.

- Hinaajien kevyt polttoöljy haihtuu auringon paisteessa hyvin itsekseen, Hämäläinen kertoi. Hän arvioi, että aluksissa yhteensä oleva tuhannen litran polttoainemäärä ei ole tyhjentynyt kokonaan, koska tankkeihin muodostuu vuototilanteessa vesilukko.

Hinaajat kuuluivat kolmen laivan ryhmään, joita oltiin siirtämässä Imatralta Savonlinnaan. Alukset olivat toisiinsa kytkettyinä, kun pienempään alukseen tuli vuoto ja se veti isomman aluksen mukanaan Saimaan pohjaan.

Suunnitelmien mukaan 10:n ja 14-15:n metriä pitkiä hinaajia yritetään nostaa huomenna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.