Mainos

Puutu lapsesi lihavuuteen herkällä otteella

Lasten lihavuuden hoidosta on saatu tuloksia, kunhan ote on herkkä ja päähuomio on perheen elintapaohjauksessa. Vanhempien rooli on ratkaiseva.

Psykologi Susanna Angle sanoo, että hoidossa mietitään muutosta, ei pähkäillä lihavuuden syitä ja etsitä syyllisiä. Perheen ja lapsen tukeminen ja kannustus auttavat etenemään pienin askelin.

Jatkuva napostelu kasvattaa mahamakkaroita

Kouluikäisistä lapsista arviolta jo 10-20 prosenttia on ylipainoisia tai lihavia. Ylipainoisten määrä on jopa kolminkertaistunut useissa länsimaissa 1970-luvulta.

Ravitsemusterapeuttisen yhdistyksen tuoreen hoito-oppaan mukaan nykyisen lapsisukupolven elinikä voi olla lyhyempi kuin heidän vanhempiensa, jos lasten lihavuusepidemiaa ei saada hoidettua.

Jopa kolmanneksella lihavista lapsista ja nuorista on metabolinen oireyhtymä, mikä lisää sydän- ja verisuonitautien sekä kakkostyypin diabeteksen vaaraa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.