Mainos

Pyhäjoen kunnanjohtaja: Ydinvoimala toisi rahaa ja elämää kuntaan

Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen pitää korkeimman hallinto-oikeuden ydinvoimapäätöstä odotettuna.

–Meidän työmme on ollut hyvin pitkäjänteistä ja maakuntahallinto on tehnyt hyvin laadukasta kaavoitustyötä. Kun ympäristöministeriökin on hyväksynyt maakuntavaltuuston päätöksen, ei tässä mitään epäselvyyksiä pitänytkään olla, Soronen sanoo.

–Nyt nämä asiat on tutkittu voimassa olevan lainsäädännön mukaan ja tilanne on selvä.

KHO ilmoitti tänään aamulla, että se on hylännyt kaikki valitukset Simon ja Pyhäjoen ydinvoimalakaavoista. Fennovoima päättää myöhemmin, kumpaan kuntaan se rakentaa ydinvoimalan.

Kunnanjohtaja Soronen sanoo olevansa sitoutunut noudattamaan kuntalaistensa "tahtotilaa" kysymyksessä ja ajavan sitä eteenpäin.

Pyhäjoen kunnanvaltuusto äänesti ydinvoimalan rakentamisen hyväksyvän kaavoituspäätöksen puolesta äänin 15-6 viime lokakuussa. Ydinvoimahanketta vastustavan nelijäsenisen Pro Hanhikivi -valtuustoryhmän lisäksi yksi keskustan ja yksi vasemmistoliiton edustaja äänesti tuolloin vastaan.

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalle reilun 3000 asukkaan Pyhäjoelle ydinvoimalan rakentamisesta tulevien työpaikkojen ja verotulojen odotetaan vaikuttavan merkittävästi kunnan talouteen. Rakennustyövaiheessa työntekijöitä tarvitaan Fennovoiman arvion mukaan parhaimmillaan 3000-4000. Käyttövaiheessa työvoimantarve on noin 400-450 työntekijää.

–Nämä talousvaikutukset ovat erittäin suuria. Ja tuo se tänne kaiken kaikkiaan enemmän elämää ja enemmän toimintaa, Soronen kertoo sen kummempia jossittelematta.

Hän siis uskoo vahvasti, että Fennovoima valitsee nimenomaan Pyhäjärven ydinvoimalansa rakennuspaikaksi.

–Siihen on valmistauduttu ja sen eteen on tehty töitä. Uskomme, että se Hanhikiven niemi, se luontoäidin tarjoama olosuhde, on erinomaisen hyvä sille laitokselle, Soronen sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.