Mainos

Nyt loppuu pilkun viilaus pysäköintikiekoissa – sääntöjä höllätään

Pysäköintikiekon ulkomuodon määritelmä väljenee joulukuun alussa.

Uudessa asetuksessa ei aseteta tarkkoja vaatimuksia esimerkiksi kiekon koolle tai värille, vaan keskeistä on, että pysäköinnin alkamisaika on selvästi luettavissa, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.

Laite voi jatkossa olla paitsi perinteinen pysäköintikiekko myös esimerkiksi tekninen väline. Kiellettyjä puolestaan ovat paperiset tai pahviset laput, joihin pysäköinnin alkamisaika on piirretty tai kirjoitettu.

Pysäköintikiekko on edelleen sijoitettava näkyvälle paikalle ajoneuvon tuulilasin sisäpuolelle niin, että pysäköinnin alkamisaika on ulkopuolelta selvästi luettavissa. 

Uusi käytäntö astuu voimaan 1. joulukuuta.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.