Mainos

Raakaöljy halpenee – miksi hinta ei laske bensapumpuilla?

Sekin on mahdollista, että bensapumpun ääreltä löytyy hinnan vuoksi positiivisesti yllättyvä tankkaaja.

- Olin juuri kuusi kuukautta ulkomailla. Tämähän on halvempaa kuin Turkissa! Hinta ei ole noussut ollenkaan sillä aikaa kun olin pois, hämmästelee autoaan Sörnäisten Nesteellä tankkaava Ari Halme.

Raakaöljyn hinta on laskenut kesäkuun huippulukemista jo alle sataan dollariin tynnyriltä. Bensapumpuille saakka muutos ei ole siirtynyt ainakaan kokonaisuudessaan.

- Tämä johtuu dollarin ja euron kurssista, eli dollari on vahvistunut oikeastaan juhannuksesta lähtien. Se vaikuttaa siihen, että kaikkien tuontitavaroiden hinnat pysyvät aika korkeana, selvittää toimitusjohtaja Helena Vänskä Öljyalan keskusliitosta.

"Hintataso on tullut alas kesän luvuista"

St1:n myyntijohtaja Mikko Reinekari muistuttaa hintojen laskeneen kesän jälkeen.

- Toki polttoaineen hinta on meillä pumpuillakin laskenut. Kesäkuun keskihintatasoista ollaan jo lähes viisi senttiä alemmalla hintatasolla.

Dieselillä kulkevaa mustaa Mersuaan tankaava Marko Luukkanen on samoilla linjoilla tapahtuneen hintamuutoksen suuruudesta.

- No ei se lasku ole ollut kuin muutamia senttejä. Riippuu tietenkin asemasta.

Valuuttakurssien ja raakaöljyn lisäksi myös muut seikat vaikuttavat hintoihin.

- Kolmas tekijä on paikallinen hintakilpailu ja sitten tietysti varsinkin täällä Suomessa niin vallitsevat verot, kertoo Neste Oilin Liikennepalvelu Suomen johtaja Sam Holmberg.

Konfliktit eivät nosta raakaöljyn hintaa

Aiempina vuosina maailmalla tapahtuvien konfliktien luoma epävarmuus on nostanut raakaöljyn hintaa. Öljyalan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskän mukaan viime kuukausina näin ei ole käynyt.

- Venäjähän ei varmasti omaehtoisesti katkaise öljykuljetuksia, koska sen kansantalous on hyvin riippuvainen maakaasun ja öljyn vientituloista. Lähi-Idässä ihan sama asia, siellä öljytulot ovat merkittävä olojen vakauttaja. Myös Isis-järjestö pitää tärkeänä, että pyörät pyörivät heidän valtaamissaan öljyjalostamoissa. He saavat siitä sitten öljytuloja.

Autonsa tankannutta Ari Halmetta yksi asia jaksaa ihmetyttää vuodesta toiseen.

- Autoilijoita rokotetaan niin paljon ja tiet on huonossa kunnossa. Mihin ne rahat menevät?

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.