Mainos

Radio Novan Vehviläinen lopettaa: "Ei vaan jaksanut enää"

Radio Novan aamuista tuttu Kimmo Vehviläinen lopettaa uransa Radio Novassa. Vehviläinen vahvistaa asian Radio Novan nettisivuille kirjoittamassaan tekstissä.

- Rakkaat ystäväni, on totta, etten ole enää töissä Radio Novassa, Vehviläinen kirjoittaa.

Kuusi vuotta Novan AamunRadiossa työskennellyt Vehviläinen painottaa, että hänen lähtöönsä ei liity dramatiikkaa. Hän kiittää Novaa ja kuuntelijoitaan uransa antoisimmista ja hienoimmista vuosista, mutta kertoo lopettamispäätöksensä kypsyneen syksyn aikana.

- En koskaan oppinut menemään nukkumaan ajoissa ja neljän energisen lapsen ja yhden hyperaktiivisen ---- naisen kanssa eläessä se oli usein mahdotontakin. Herätys oli silti "melko" aikaisin, joten uni jäi aina vähän vajaaksi ja sen seurauksena vuodet söi äijästä pikkuhiljaa parhaan terän pois. Ei vaan jaksanut enää, Vehviläinen sanoo.

Radio Novan AamunRadio ei kuitenkaan ole loppumassa, vaan Vehviläinen juontajapari Minna Kuukka jatkaa aamuissa edelleen.

- Minnan sydän on suuri kuin Lasse Virenillä, unentarve vähäinen kuin Hunni Attilalla ja hiuksetkin vahvat kuin Kekkosella. Minna vastaa siis vähintään kolmea keskitasoa kovempaa suurmiestä, Vehviläinen kehuu entistä juontajapariaan.

Eikä Minna aio jatkaa aamuissa yksin. Vehviläisen seuraaja paljastuu 3.1.2011 klo 6:03.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.