Mainos

Rahakoira Massille ei makseta palkkaa rahana vaan leikkinä

Paljon huomiota tehokkaan työskentelynsä ansioista saanut Suomen ensimmäinen rahakoira Massi astui julkisuuteen keskiviikkona SuomiAreenassa.

Nuoresta iästään huolimatta labradorinnoutaja Massi jaksoi jakaa huomiota kärsivällisesti valtavalle joukolle ihmisiä. Rapsuttelijoita ja silittäjiä riitti reilun vuodenikäisen Massin ympärillä koko ajan aina jonoksi asti.

- Yksi tärkein ominaisuus rahakoiralla on se, että se ei ole arka. Massin koulutus alkoi kahden kuukauden ikäisenä, kun sain koiran itselleni. Massia testattiin heti ensimmäisten kuukausien aikana eri tavoin ja se osoittautui rohkeaksi eli se ei pelännyt ihmisiä eikä esimerkiksi ääniä, kertoo koiranohjaaja Timo Pasanen.

Massi astui työelämään eli Tullin rahakoiraksi vajaan vuoden kestäneen peruskoulutuksen jälkeen. Massi läpäisi Tullin koirakoulun mutta koulutus ei kuitenkaan ole vielä ohi. Se jatkuu Pasasen mukaan käytännössä koko koiran työuran.

- Syksyllä Massi menee esimerkiksi poliisikoirien kanssa tasokokeeseen. Koulutusta jatketaan kuitenkin Massin kanssa koko ajan työn ohessa erilaisilla harjoituksilla. Massilla työuran pituus on noin 7-8 vuotta. Riippuu tietysti paljon koiran ominaisuuksista, Pasanen sanoo.

Massi on laatuaan ensimmäinen rahakoira Suomessa. Rahan haistelu ei ole kuitenkaan Massin ainut tehtävä, sillä se toimii myös huumekoirana ja apulaisena kotietsinnöissä. Työpäivät koiranohjaaja Timo Pasasen kanssa ovatkin monipuolisia ja tapahtumarikkaita. Tästä syystä Massi työskentelee kahden-kolmen päivän sykleissä.

- Kaksi tai maksimissaan kolme päivää työtä ja kaksi tai kolme päivää lepoa. Mutta kyllä nyt ainakin ensimmäisinä päivinä on Massilla riittänyt virtaa vielä työpäivän jälkeenkin, Pasanen sanoo.

Palkaksi tehdystä työstä tai onnistuneesta rahalöydöksestä Massi saa mukavan leikkihetken ohjaajansa kanssa, Pasanen kertoo.

Massin ja hänen ohjaajansa suhde on tiivis. He eivät ole käytännössä erossa toisistaan koskaan.

- Kyllä se niin on, että vietän Massin kanssa aikaa enemmän kuin perheeni kanssa. Olemme yhdessä sekä työssä että vapaalla. Työnsä ulkopuolella Massi viettää normaalia perhekoiran arkea perheeni kanssa, koiranohjaaja ja omistaja Timo Pasanen kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.