Mainos

Rahkonen kisaamaan puoluesihteerin paikasta

SDP:n puoluesihteeriksi pyrkivien joukko kasvoi kuuteen, kun espoolainen ex-kansanedustaja Susanna Rahkonen, 39, ilmoittautui tänään mukaan kisaan.

Rahkosella on ollut sormensa pelissä myös SDP:n puheenjohtajakilvassa. Hän on toiminut kisaan ensimmäisenä ilmoittautuneen Erkki Tuomiojan kampanjapäällikkönä. Tämä kytkös puheenjohtajavaaliin herätti kysymyksiä Rahkosen tiedotustilaisuudessa.

Kohta uutisen julkaisemisen jälkeen Rahkonen ilmoitti STT:lle, että hän on luopunut kampanjapäällikön tehtävästä. Tuomiojan kampanjatiimin keulahahmoksi siirtyi kansanedustaja Valto Koski.

Tiedotustilaisuudessaan Rahkonen sanoi olevansa ehdolla puoluesihteeriksi siinäkin tapauksessa, että puheenjohtajaksi valittaisiin joku muu kuin Tuomioja. Hän sanoi, että Tuomioja on ehdokkaista paras, mutta se ei tarkoita, että muut olisivat huonoja.

Rahkonen ei myöskään uskonut, että näkyvä rooli Tuomiojan tukijoukoissa tekisi hänet kelvottomaksi puoluesihteerin tehtävään, jos puheenjohtajakisan voittaa joku Tuomiojan kilpailijoista.

- Joku voi tietysti ajatella toisinkin. Se on surullista. En vastusta muita ehdokkaita, kaikki he ovat hyviä omalla tavallaan, Rahkonen toteaa.

Toukokuussa 40 vuotta täyttävä Rahkonen on lakimies, ja hän johtaa Espoossa SDP:n valtuustoryhmää. Hän putosi eduskunnasta viime vaaleissa istuttuaan siellä kaksi kautta.

Puoluesihteeriksi pyrkijöitä on tähän mennessä ilmoittautunut kuusi. Muut ehdokkaat ovat SDP:n Varsinais-Suomen piiriä johtava Ari Korhonen, ex-kansanedustaja Säde Tahvanainen, SAK:n nuorisosihteeri Antti Lindtman, Työväen urheiluliiton pääsihteeri Esko Ranto ja helsinkiläinen opettaja Riku Malinen.

Uusi puheenjohtaja ja puoluesihteeri valitaan SDP:n puoluekokouksessa kesäkuun toisena viikonloppuna Hämeenlinnassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.