Mainos

Rainer Erlundin käytöstä puidaan tänään hovioikeudessa

Helsingin hovioikeus aloitti tänään suullisen pääkäsittelyn rikosoikeudenkäynnissä kansanedustaja Rainer Erlundia vastaan. Erlund tuomittiin viime syksynä Raaseporin käräjäoikeudessa kotirauhan rikkomisesta 45 päiväsakkoon. Erlundia syytettiin myös alaikäisen seksuaalisen häirinnän yrityksestä, mutta se syyte hylättiin. Hänet tuomittiin kuitenkin maksamaan 7000 markkaa alaikäiselle tytölle henkisestä kärsimyksestä.

Erlund oli syytteen mukaan soittanut kaksi kertaa 15-vuotiaalle hankolaistytölle ja puhunut hänelle puhelimessa sopimattomia. Tytön perhe nauhoitti toisen puhelinsoiton ja teki Erlundista rikosilmoituksen. Hovioikeudessa asianomistajat kertoivat, että tyttö kärsii yhä henkisesti viime kesän alussa tapahtuneesta häirinnästä.

Vanhan kertaamista

Hovioikeudessa ei tullut esiin mitään olennaista uutta asiasta sitten viime syksyn käräjäoikeuskäsittelyn. Puolustus kiisti, että Erlund olisi tosissaan pyrkinyt seksuaaliseen kontaktiin alaikäisen tytön kanssa. Hän ei ollut nauhoitetussa puhelussa esittänyt mitään konkreettisia tapaamisehdotuksia, vaan ainoastaan jutellut ympäripyöreitä tytön kanssa. Erlund kertoi myös olleensa alkoholin vaikutuksen alaisena soittaessaan tytölle.

Syyttäjän ja asianomistajien, hankolaistytön ja hänen vanhempiensa mukaan Erlundilla oli taas ollut aivan selvä tarkoitus päästä tapaamaan tyttöä. Syyttäjän mukaan myös puhelinsoitot oli tietoisesti ajoitettu sellaiseen ajankohtaan, kun tytön vanhemmat eivät olleet kotona. Erlund oli myös tiennyt, että tyttö on vasta 15-vuotias. Hovioikeuskäsittely jatkuu torstaina, jolloin asiassa kuullaan todistajia.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.