Mainos

Raiskaajat pääsevät helpommalla Helsingissä

Raiskaaja pääsee helpoimmalla Helsingissä, kertoo aamun Savon Sanomat. Lehti vertaili koko maan hovioikeuksien antamia raiskaustuomioita.

Hovioikeuksien lievimmät tuomiot raiskaustapauksissa löytyvät Helsingistä. Ankarimmat tuomiot on jaettu Turussa, mutta siellä on myös useimmin lievennetty raiskaajien rangaistusta, kirjoittaa Savon Sanomat.

Lehden tekemästä koko maan kattavasta vertailusta käy ilmi, että joka viides tuomio raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta koveni ja joka kuudes lieveni hovioikeuksissa. Vertailussa oli mukana vajaat sata tuomiota vuosien 2001-2003 välillä.

Perusteet tuomioiden lievennyksille jäävät lähes kokonaan arvailujen varaan, koska vain neljä lievennettyä tuomiota on julkista.

Vertailu vahvisti lehden mukaan käsitystä, että tuomioistuimet käyttävät yleensä rangaistusasteikkojen alinta kolmannesta. Tuomiot yhdestä raiskauksesta vaihtelivat vuoden ehdollisen ja reilun kahden vuoden ehdottoman vankeuden välillä. Lain mukaan raiskauksesta on tuomittava vankeutta 1-6 vuotta ja törkeästä raiskauksesta 2-10 vuotta.

Helsingissä joka neljäs raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella. Muissa hovioikeuksissa ehdollisella vankeudella pääsi joka kymmenes.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.