Mainos

Räjähdysvaara Pietarsaaressa

Kolmikerroksinen asuintalo jouduttiin evakuoimaan räjähdysvaaran takia Pietarsaaren keskustassa jouluaattona, kun yhdestä asunnosta löytyi liuta sytytysvalmiita Molotovin cocktaileja. Poliisi sai perjantaina puoli kahdentoista aikoihin ilmoituksen Vuohisillantie 46:ssa sijaitsevasta asunnosta tulevasta bensiininkatkusta.

Ensimmäisen kerroksen huoneistosta löytyi kahdeksan itse valmistettua Molotovin cocktailia. Poliisi ja palokunta tyhjensivät ja eristivät talon siksi aikaa, että räjähteet saatiin vietyä pois sekä asunto ja rappukäytävä tuuletettua. Pari-kolmekymmentä evakuoitua asukasta pääsivät takaisin koteihinsa noin tunnin operaation jälkeen.

-Tulipalo olisi ollut räjähdyksenomainen, jos cocktailit olisi sytytetty, sillä asunto oli täynnä bensiinihöyryä, ylikonstaapeli Harri Mikkola Pietarsaaren poliisista kertoo. Räjähteet oli valmistanut asunnon haltija. Miehen motiiveista ei ole tarkkaa selvyyttä, mutta hän oli hakeutunut itse mielenterveydelliseen hoitoon edellisenä yönä. (STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.