Mainos

Rajakoira Ceppo kruunattiin huumekoirien mestariksi

Rajavartiolaitoksen palveluksessa työskentelevästä labradorinnoutaja Cesare Siepistä kruunattiin tänään iltapäivällä  huumekoirien mestari. 

Kotoisasti Ceppona tunnetun koiran ohjaajana toimii vanhempi merivartija Timo Nieminen.

Ensimmäistä kertaa koiransa kanssa kilpaillut Nieminen starttasi mukaan lähinnä kokemuksen vuoksi.  Koirakko kuittasi kuitenkin jaetun johtopaikan heti ensimmäisenä kisapäivänä.

– Ajattelin, että olisi kiva jos ei oltaisi ihan viimeisiä, virnistää Nieminen.

Porin merivartiostossa työskentelevän parivaljakon ensisijaisina työtehtävinä ovat meripelastus, henkilöetsintä ja alustarkastukset.

– Alustarkastuksiin liittyen suoritamme myös huumausaine-etsintöjä.

Ceppoaan Nieminen kuvailee rauhalliseksi, mutta työskentelyintoiseksi työkaveriksi. Mestaruuskilpailujen ylituomarina toimineelta Pasi Lahikaiselta sateli silkkaa suitsutusta.

– Tämän koirakon ehdoton valttikortti oli erinomainen koira-ohjaajasuhde ja sen myötä toimiva yhteistyö. Koira työskenteli itsenäisesti, mutta oli samalla hyvin ohjattavissa, kuvailee Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksia itsekin työkoiransa kanssa napsinut Lahikainen.

Rikosseuraamuslaitoksen Riihimäen varuskunnan maastoissa järjestämään kolmipäiväiseen kisaan otti osaa 18 virkahuumekoirakkoa.  Näistä suurin osa edusti järjestävää tahoa.  Vankilakoirien lisäksi mukana oli kutsuttuina kaksi koirakkoa poliisista, tullista, puolustusvoimista sekä rajavartiolaitokselta.

Vuodesta 2006 lähtien vuosittain järjestetyissä kilpailussa etsitään todellisia katukaupasta takavarikoituja huumausaineita varastosta, huoneistosta, ajoneuvosta, maastosta ja matkalaukuista. Lisäksi mitellään paremmuudesta tottelevaisuudessa.  

– Mestaruuskilpailu pyritään säilyttämään mahdollisimman käytännönläheisenä. Siten se toimii koiranohjaajille myös erinomaisena harjoitusmahdollisuutena.

Löytöjä postimerkin alta

Suomen vankiloissa työskentelee tällä hetkellä 22 huumekoiraa. Koirista suurin osa on rodultaan labradorinnoutajia, mutta mukaan mahtuu myös bordercollie sekä parsonrusselinterrieri.

Rutiinietsintöjä suoritetaan vankilan piha-alueella, yleisissä tiloissa ja selleissä. Vankilaan saapuvat vieraat sekä postilähetykset joutuvat myös koirien syyniin.

– Löytöjä on tehty mitä eksoottisimmista paikoista, mutta pienin erä lienee koiran postimerkin alta ilmaisema ainelöytö, kertoo Lahikainen.

Vaikka vankilakoirien paljastamat huumekätköt eivät suuruudessaan vedä vertoja esimerkiksi poliisikoirien raportoituihin löytöihin, ennaltaehkäisee koirien käyttö tehokkaasti huumeiden leviämistä vankilan sisällä.  

– Toinen vanhentunut ennakkokäsitys on, että huumekoirat olisivat narkomaaneja. Jos tämä pitäisi paikkansa, mitäköhän ruumis- ja räjähdekoirien kuviteltaisiin nielevän?

Viranomaisten käytössä olevat huumekoirat opetetaan tunnistamaan erilaisia huumeita hajuerottelun avulla. Niiden koulutustasoa seurataan vuosittain järjestettävissä tasontarkastuskokeissa.  

– Koiran nenää ei ole voittaminen, se  on ehdottomasti tärkein työkalumme, kuittaa Lahikainen.

Kotona mestarikoira Ceppoa odotti uintihetki ja lempilelun noutaminen vedestä. Ja se onkin parasta, mitä Ceppo tietää!

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.