Mainos

Rajaliikenne kulkee jälleen normaalisti

Liikenne oli poikki tänään aamupäivällä Nuijamaan raja-asemalla Venäjällä sattuneen liikenneturman vuoksi.

Liikenne Nuijamaan rajanylityspaikalla kulkee jälleen normaalisti. Venäjän puolelle muodostunut ajoneuvojen suma on saatu purettua, eikä raja-asemalla ole jonoja.

Tiet Venäjän puolella ovat erittäin liukkaita, joten autoilijoita kehotetaan erityiseen varovaisuuteen.

Venäjän puolella sattunut liikenneturma tukki liikenteen kumpaankin suuntaan Nuijamaan raja-aseman läheisyydessä tänään aamupäivällä.

Noin 15 kilometriä raja-asemalta Venäjän suuntaan oli linja-auto poikittain tiellä. Lisäksi pari henkilöautoa ja hiekoitusauto ajoi ojaan.

Nuijamaan raja-asemalta arvioitiin, että uudenvuoden aattona liikenne rajalla on vilkasta. Esimerkiksi Venäjältä saapuu bussilasteittain uudenvuoden juhlijoita Suomeen.

(STT-MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.