Mainos

Rajamäki haluaa salametsästyksen kuriin

Sisäministeri Rajamäen mielestä salametsästys on järjestäytynyttä rikollisuutta, johon liittyy kansalaisten ja viranomaisten uhkailua.

Sisäministeri Kari Rajamäki ehdottaa, että salametsästyksestä annettavia rangaistuksia kovennettaisiin.

Viime vuosina esimerkiksi hirvien ja karhujen salakaadoista ja kaupasta on annettu ehdollista vankeutta, aseiden menetyksiä ja sakkoja.

Rajamäki huomauttaa Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että lain sallima enimmäismäärä on kaksi vuotta vankeutta. Ministerin mielestä voi kysyä, millainen rikoksen pitää olla, että maksimi tulee täyteen.

Lehden mukaan Rajamäki haluaa myös luoda yhdessä rajavartiolaitoksen kanssa erikoisryhmiä metsästysrikosten selvittämiseen. Apuna voitaisiin käyttää muilta alueilta tulevia poliisien komennuskuntia.

Sisäministerin mielestä kysymys on selvästi järjestäytyneestä rikollisuudesta, johon liittyy kansalaisten ja viranomaisten uhkailua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.