Mainos

Rajavartioliitto vaatii työnantajaa takaisin neuvottelupöytään

Rajavartioliiton mielestä rajavartijoiden työn vaativuusarvioinneissa on tehty virheitä, jonka takia samoja tehtäviä tekevät työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa.

Rajavartioliitto vaatii työnantajaa korjaamaan uuden palkkausjärjestelmän vaativuusarviointia. Liiton mukaan työn vaativuusarvioinneissa on tehty virheitä, jonka takia samoja tehtäviä tekevät työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa.

Rajavartioliitto vaatiikin tiedotteessaan Rajavartiolaitosta palaamaan pikaisesti neuvottelupöytään ongelmien ratkaisemiseksi. Työtehtävien arvioinnin lisäksi työntekijäpuoli on tyytymätön muun muassa koiramiesten ansioiden pudotuksiin sekä suunnitelmiin ulkoistaa ruokahuolto.

Rajavartioliitto hyväksyi työtaistelun jälkeen heinäkuussa uuden työehtosopimuksen, joka muutti rajavartioiden palkkausjärjestelmän. Lokakuussa liitto kritisoi työnantajaa palkanmaksun viivyttelystä, ja se suunnitteli myös mielenilmauksien järjestämistä. Tuolloin Rajavartiolaitos vastasi täyttäneensä kaikki velvoitteensa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.