Mainos

Raju kolari Pohjanmaalla - viisi loukkaantui

Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ja kolme lievemmin kolarissa Maalahdessa Pohjanmaalla maanantaina. Vakavasti loukkaantuneista toinen oli poliisin mukaan aikuinen ja toinen lapsi. Onnettomuudessa oli mukana kaikkiaan kolme lasta.

Turma sattui, kun Rantatietä pohjoiseen ajanut nainen ei huomannut Söderfjärdenintien risteyksen kohdalle pysähtynyttä autoa, joka oli kääntymässä. Hän väisti autoa viime hetkellä oikealla sijaitsevalle ohituskaistalle, mutta menetti ajokkinsa hallinnan ja törmäsi vastaantulevaan autoon.

Naiskuljettajalla oli autossaan kolme lasta. Vastaan tulleen auton kuljettaja oli paikkakuntalainen mies.

Palomiehet joutuivat irrottamaan uhreja autoista. Loukkaantuneet kuljetettiin Vaasan keskussairaalaan.

Onnettomuus sattui iltapäivällä viiden jälkeen. Pelastus- ja raivaustyöt onnettomuuspaikalla jatkuivat runsaat kolme tuntia. Tie oli suljettu iltayhdeksään saakka.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.