Mainos

Raju palo tuhosi ammattikoulurakennuksen

Haukiputaan ammattioppilaitoksen hallirakennus on tuhoutunut rajussa palossa. Noin 2000 neliön halli syttyi ilmiliekkeihin nopeasti.

Palopäällikkö Mika Kurvisen mukaan tilanne on hallinnassa. Hallin läheisyydessä oleva koulualue on tyhjennetty.

- Tällä hetkellä näyttää siltä, että kukaan ei olisi jäänyt palavan hallin sisälle, Kurvinen kertoi hieman puolenpäivän jälkeen.

Kurvinen arvioi sammutustöiden jatkuvan muutaman tunnin ajan.

Kemikaalit savuttavat runsaasti

Peltirakenteisen hallin sisällä on runsaasti erilaisia kemikaaleja, minkä takia palo aiheuttaa runsaasti savua.

- Jatkuva autojen virta menee palopaikalle ja sieltä pois. Kaikki haluavat nähdä palon, kun jo savukin näkyy kymmenien kilometrien päähän, kertoo toimittaja Ari Kettunen paikan päältä.

Oletettavasti autonkorjauksen yhteydessä karanneesta hitsauskipinästä alkunsa saanut palo on tuhonnut hallin täysin. Palopäällikkö arvioi vahinkojen nousevat satoihintuhansiin euroihin.

Sammutustöissä on paitsi Haukiputaan pelastuslaitos myös pelastusyksiköitä naapurikunnista.

(MTV3)

Palomestari: Tuhot voivat olla satoja tuhansia euroja

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.