Mainos

Raju ulosajo: Auto katon kautta ympäri – kyydissä kaksi pikkulasta

Alavieskassa tapahtui aamupäivällä ulosajo, jossa henkilöauto pyörähti rajusti ympäri. Autossa oli kyydissä neljä henkilöä, joista kaksi pieniä lapsia.

Oulun poliisin mukaan onnettomuus tapahtui valtatie 28:lla lähellä Kähtävän risteystä noin kello 10.40.

Auton kuljettaja, vuonna 1989 syntynyt nainen, kertoi poliisille kiinnittäneensä huomionsa liikenteestä pois seurauksella, että auto ajautui oikealle tien reunaan.

Auton ollessa tien reunassa kuljettaja oli tehnyt liian kovan ohjausliikkeen, jonka johdosta auto pyörähti katon kautta ympäri ja jäi katolleen ojan pohjalle.

Kuljettajan lisäksi autossa oli kyydissä vuonna 1983 syntynyt nainen sekä tämän 1- ja 4-vuotiaat lapset.

Kaikki autossa olleet kuljetettiin ambulansseilla Ouluun tutkimuksiin.

Poliisin iltapäivällä Oulusta saamien tietojen mukaan kaikki matkustajat olivat päässeet sairaalasta kotiin. Auton kuljettaja jää yön yli tarkkailuun Ouluun.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.