Mainos

Raju ulosajo Siikalatvalla – neljä nuorta loukkaantui vakavasti

Varhain lauantaiaamuna Pohjois-Pohjanmaalla tapahtui raju auton ulosajo.

Henkilöauto suistui tieltä Siikalatvan Piippolassa ennen kello kolmea aamuyöllä. Henkilöauto oli poliisin mukaan ollut matkalla nelostien suuntaan. Kaartuvan mutkan jälkeen auto suistui suoralla tieosuudella oikealle ojaan ja törmäsi tierumpuun. Tämän jälkeen auto pyörähti katon kautta ympäri ja jäi pellonreunaan rattailleen.

Autossa oli kyydissä neljä vuonna 1996 ja 1997 syntynyttä siikalatvalaista miestä. He loukkaantuivat onnettomuudessa vakavasti ja heidät kuljetettiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan jatkohoitoon.

Poliisi epäilee vuonna 1996 syntynyttä kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi rattijuopumuksesta ja kolmesta ruumiinvamman tuottamuksesta.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.