Mainos

Urheiluauto suistui tieltä katto edellä puihin – kuljettajaa irrotettiin toista tuntia

Oulaisissa sattui raju auto-onnettomuus maanantaina iltakymmeneltä.

Oulun hätäkeskuksen mukaan urheiluauto suistui tieltä Takojankadulla ja osui katto edellä puihin. Päivystävän pelastustyöntekijän mukaan auton kuljettaja jäi jumiin pahasti ruttaantuneeseen autoon.

Kuljettaja saatiin ulos noin klo 23.30, eli puolitoista tuntia onnettomuuden jälkeen. Onnettomuuteen nähden kuljettajan vammat olivat pelastustyöntekijän mukaan hämmästyttävän pienet.

Autossa oli myös matkustaja, joka pelastuslaitoksen mukaan välttyi myös pahemmilta vammoilta.

Oletko lähellä onnettomuuspaikkaa? Kuvan tapahtumapaikalta voi lähettää osoitteeseen kuvat@mtv.fi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.