Mainos

Rakennusteollisuus pyrkii estämään romahdukset uusilla ohjeilla

Rakennusteollisuuden uusi ohjeistus liittyy syyskuun alussa voimaan tuleviin uusiin rakentamismääräyksiin. Eri puolilla Suomea sattui keväällä useita vaaratilanteita, kun rakennusten kattorakenteet pettivät.

Rakennusteollisuus ry pyrkii estämään rakennusten romahduksiin johtaneita puutteita tarkennetuilla ohjeilla. Liitto julkaisi Valmisosarakentamisen turvalliset suunnittelu- ja asennusratkaisut -projektin tulokset tänään.

Viime vuonna käynnistetyn niin sanotun TASSU-projektin tuloksena syntyneet ohjeet korostavat suunnittelijan roolia turvallisten rakenneratkaisujen toteuttamisessa ja työturvallisuuden varmistamisessa. Suunnittelijan on valvottava töiden edistymistä aiempaa tarkemmin nimenomaan työmaalla.

Rakennuttajan on puolestaan annettava suunnittelijan käyttöön riittävästi aikaa ja varoja, jotta työturvallisuus ja laadukas lopputulos voidaan turvata. Rakennusteollisuuden mukaan uusi ohjeistus liittyy syyskuun alussa voimaan tuleviin uusiin rakentamismääräyksiin.

Viime keväänä sattui useita vaaratilanteita, kun kattorakenteet pettivät eri puolilla Suomea.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.