Mainos

Raketit eivät pelota vain koiria – myös naudat ja hevoset voivat ahdistua

Monelle koiranomistajalle vuodenvaihde on tunnetusti painajaista. Lemmikit säikähtävät helposti ilotulitteiden räiskettä, mutta saattaa pauke ahdistaa myös isompia eläimiä.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK muistuttaa, että kovat äänet ja valonvälähdykset aiheuttavat stressiä ja hyvinvointiongelmia monille koti- ja tuotantoeläimille, esimerkiksi lihanaudoille ja nuorkarjalle. Pahimmillaan tuotantoeläimet voivat paniikissa ryntäillessään kolhia ja vaurioittaa itseään tai toisiaan. Siksi ilotulitteiden ammuskelua pitäisi välttää navetoiden ja karjasuojien lähellä.

Nautojen lisäksi esimerkiksi hevosten kuuloaisti on huomattavasti herkempi kuin ihmisten, joten nekin reagoivat voimakkaasti rakettien aiheuttamiin ääniin.

MTK neuvoo, että omistajat voivat helpottaa eläinten oloa ilotulitusten aikaan esimerkiksi jättämällä radion ja valot päälle navettaan tai talliin. Myös tutun traktorin ääni kotieläintilan läheisyydessä sekoittaa ilotulitteiden ääntä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.