Mainos

Raketit voivat järkyttää lapsia nyt erityisen paljon

Rakettien äänet voivat Espoon ampumavälikohtauksen jälkeen aiheuttaa erityistä pelkoa, Punainen Risti muistuttaa.

Kriisipsykologi Salli Saari sanoo, että lapset ja vanhemmatkin pelkäävät erityisen helposti äkillisiä kovia ääniä Sellon tragedian tapaisen järkyttävän tapahtuman jälkeen.

Saari vetoaakin vanhempiin, jotta he käsittelisivät tapahtuman yhdessä lastensa kanssa.

- Tällainen tapahtuma herättää jo itsessään paljon pelkoja. Uuden vuoden aattona tilanne on erityisen hankala, sillä juuri kovat äänet herättävät lapsissa usein pakokauhua, Saari kertoo.

Erityisen pelottavaa on, jos kova ääni yllättää esimerkiksi selän takaa, Saari sanoo.

- Lapsen pelkoa ei saa vähätellä, vaan siihen pitää suhtautua ymmärtävästi. Lapsen kanssa voi selvittää yhdessä, mistä kova ääni tulee. Tärkeintä on, etteivät kovat äänet tule yllätyksenä.

Illan paukuttelun keskellä kannattaa Saaren mukaan rauhoittaa itsensä ja lapsensa. Lapsen kanssa kannattaa jutella siitä, miten harvinainen tällainen tapahtuma on, Saari sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.