Mainos

Rakkautta ensisilmäyksellä! 92-vuotiaat Hemmi ja Eila valmistautuvat häihinsä – "Koskaan ei ole liian myöhäistä rakkaudelle"

– Odotapas, annan puhelimen tulevalle vaimolleni, kun olen itse juuri tässä ajamassa autolla, sanoo 92-vuotias Hemmi Jaara ja nauraa. 

Yhtä iloiselta kuulostaa niin ikään 92-vuotias Eila Kauppi vastatessaan puhelimeen. Etupenkillä on hyvä ja turvallinen matkustaa, kun ratin takana on suuri rakkaus, mies, jota voi ensi viikonlopun jälkeen kutsua aviomieheksi.

Marraskuinen päivä on kulunut asioilla kaupungilla, joten he eivät vielä tiedä, onko Kalevassa julkaistu artikkeli tuonut paljon onnitteluita. Iäkkään pariskunnan hersyvä rakkaustarina on levinnyt laajalle. 

Rakkaus roihahti illanvietossa

Jaara ja Kauppi tapasivat toisensa illanvietossa vajaa vuosi sitten. Tilaisuus järjestettiin Oulun yliopiston Saalastin salissa. Nyt he asuvat yhdessä Yli-Iissä ja astelevat avioliittoon ensi viikonloppuna.

– Ensi silmäyksellä rakastuttiin ja tunne oli todella molemminpuolinen, muistelee Kauppi MTV:lle heidän ensitapaamistaan.

Hymyt, yhteiset jutut, ja jopa sama syntymäpäivä kertoivat, että nyt on löytynyt todellinen sielunkumppani.

– Ja kyllä minä saan niin hyvän miehen, niin hän on passaavainen ja huolehtivainen, Kauppi kertoo onnellisena.

Morsian alttarilla ensi kertaa

Kosintahetkeä Kauppi kuvaa "oikein kohteliaaksi". Hänelle ensi viikon hääjuhla on suuri ja ainutlaatuinen hetki, sillä hän menee avioon ensimmäistä kertaa.

Tämä päivä on ollut hänen mielessään jo nuoresta tytöstä asti. 

– Kyllä tätä päivää olen jo odottanut kovasti, Kauppi sanoo.

– Juhliimme on tulossa kohtuullisesti väkeä. Päälle laitan vain yksinkertaisen puvun, harteille jotakin hartialiinaa olen miettinyt, tuleva morsian miettii. 

Sen sijaan Jaara on ollut aviossa aiemmin, mutta nyt hän on ollut viitisen vuotta leskenä. Hän odottaa hääpäivää samanlaisella innolla.

– Koskaan ei kannata miettiä, että olisi liian myöhäistä rakkaudelle. Hyvä mies voi löytyä tässäkin iässä, morsian puolestaan neuvoo. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.