Mainos

Rannikkopuolustuksen koulutusyhteistyö Viron kanssa alkaa syksyllä

Kotkan rannikkoalueen ja Viron merivoimien rannikkopuolustuskomppanian välinen koulutusyhteistyö alkaa tulevan syksyn aikana.

Virosta tulee Kotkan rannikkoalueen koulutukseen kolme kouluttajaryhmää Viron merivoimien rannikkopuolustuskomppaniasta. Kussakin ryhmässä on 10-15 jäsentä.

Virallisia neuvotteluja näiden koulutusvierailujen järjestämisestä on käyty kuluvan vuoden mittaan. -Ideana on se, että he käyvät ensin meillä koulutettavina. Sen jälkeen täältä mennään katsomaan, mitä virolaisella rannikkopuolustuksella on meille annettavana, sanoi komentajakapteeni Pasi Ahti Kotkan rannikkoalueelta tänään virolaisella miinanetsijä Ristnalla Kotkassa.

Komentajakapteeni Ahti toimii Kotkan meripäivillä laivastovierailulla olevan Ristnan yhteysupseerina. Hänen mukaansa vastaavaa rannikkopuolustuksen koulutusyhteistyötä virolaisten kanssa ei suomalasilla ole aikaisemmin ollut.

Ruotsin amfibiopataljoonan kanssa sen sijaan yhteistyötä on tehty. Se on kuitenkin jäänyt "lähinnä vain tutustumiseksi toimintaan".

Ristnan vierailu Kotkassa on järjestyksessään toinen laivastovierailu itsenäisestä Virosta Suomeen. Alus on entinen suomalainen Rihtniemi, joka luovutettiin vuonna 1999 Viron merivoimille. Aluksen päällikkö on yliluutnantti Toivo Arumäe.

Viron merivoimissa on kaikkiaan kahdeksan alusta. Merivoimiin kuuluu myös rannikkopuolustuskomppania. Merivoimissa on henkilökuntaa noin 200, joista 60 on upseereita. Varusmiehiä palveluksessa on noin 160. Merivoimien päätehtävä on koulutus.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.