Mainos

Rantaradan junaliikenne kulkee jälleen

Hakamäentien siltatyömaa vaikeutti junaliikennettä aamulla. Ilmalassa liian lähelle rataa romahtaneet rakennustelineet estivät junien kulkemisen. Jari Lindström ratahallintokeskuksen liikennekeskuksesta arvioi, että junat saattavat myöhästellä vielä aamupäivän aikana hieman.

Myös lähijunaliikenne takkuili pääkaupunkiseudulla aamulla. K- ja I-tunnuksilla kulkevat junat myöhästelivät puoli yhdeksästä lähtien Vantaan Koivukylään rikkoutuneen junan takia. Myöhästymisiä lisäsi samaan aikaan Tikkurilassa vaivannut vaihdevika. K- ja I-junat olivat keskimäärin 10-15 minuuttia myöhässä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.