Mainos

Rapauttaako Ukrainan kriisi ilmastonmuutoksen torjunnan? Tuomioja helpottui

Arktisen neuvoston tuore puheenjohtajamaa, Yhdysvallat, ei anna Ukrainan kriisin vaikuttaa neuvoston toimintaan.

Suomen edustaja ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoo MTV Uutisten haastattelussa Washingtonissa olevansa helpottunut, etteivät Venäjän ja Yhdysvaltojen erimielisyydet vaikuta vielä ilmastonmuutoksen torjuntaan.

– On hyvin tärkeää, ettei arktiseen yhteistyöhön toistaiseksi ole heijastunut kansainvälinen lisääntynyt jännitys. Venäjä, Yhdysvallat eivätkä muutkaan ole selvästi halunneet tuoda muita ongelmia arktiseen yhteistyöhön ja toivottavasti näin myös pysyy, Tuomioja sanoo.

Arktisella alueella ja yhteistyöllä tarkoitetaan Pohjoisnapa-alueita ja sen ympäristön suojelua. Arktisen neuvoston jäsenmaita ovat Pohjoismaat, Kanada, Venäjä ja Yhdysvallat.

– Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät arktisessa ympäristössä dramaattisimmillaan. Alueella ei ilmastonmuutosta pysäytetä, mutta arktisen ikiroudan sulaminen ja jääpeitteen vähentäminen taas kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Se on sellainen noidankehä joka on katkaistava.

Tuomioja uskoo, että Yhdysvaltojen kaksivuotisella puheenjohtajakaudella arktisen alueen suojelussa saadaan oikeasti jotain aikaiseksi.

– Uskon, että Yhdysvallat aikoo panostaa tähän Arktisen neuvoston puheenjohtajuuteen aika voimakkaasti, ilmastonmuutos on heillä aivan keskeisenä asiana.

Suomesta tulee Arktisen neuvoston puheenjohtaja Yhdysvaltojen jälkeen vuonna 2017.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.