Mainos

Raportti: Lapsi ahdistuu rajusta kuvamateriaalista

Elokuvatarkastamon raportin mukaan lapset saavat usein psyykkisiä oireita lapsilta kiellettyjen elokuvien katselusta.

Alle 12-vuotiaat vaikuttavat saavan huolestuttavan usein psyykkisiä oireita lapsilta kiellettyjen elokuvien, tv-ohjelmien ja videotallenteiden katselusta.

Valtion elokuvatarkastamon raportista selviää, että silti ikärajojen suhteen ollaan kodeissa ja jopa kouluissa melko piittaamattomia. Tänään julkistetun raportin mukaan lapset kokevat kiellettyä materiaalia katsottuaan usein lyhytaikaisia pelkotiloja ja levottomuutta.

Elokuvatarkastamon raportin tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia, sillä kokeilu ei ollut kattava tutkimus.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.