Mainos

Raportti: Nuoret aiheuttavat yhä joka viidennen kuolonkolarin

Nuoret aiheuttavat yhä joka viidennen kuolonkolarin, vaikka heidän osuutensa ajokorteista on vain kymmenen prosenttia. Asia ilmenee tuoreesta nuorisoraportista.

Sen mukaan 18–24-vuotiaiden kuljettajien suhteellinen osuus kuolonkolareissa on kuitenkin vähentynyt viiden vuoden takaiseen raporttiin verrattuna.

Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan mukaan kuolonkolareissa nuoret miehet ovat ajaneet yhä useammin ylinopeutta ja olleet juovuksissa. Lisäksi turvavyön käyttö on vähentynyt.

Raportissa tarkasteltiin liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien vuosina 2007–2011 tutkimia tieliikenneonnettomuuksia, jotka johtivat kuolemaan, sekä vakuutusyhtiöiden kyseisinä vuosina korvaamia liikennevahinkoja. Luvut ovat viiden vuoden keskiarvoja.

Vuonna 2008 valmistunut raportti tutki vuosia 2002–2006.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.