Mainos

Raportti: Terve Itämeri luo uusia työpaikkoja

Tuoreen raportin mukaan toimet Itämeren parantamiseksi voisivat tuoda alueelle vuoteen 2030 mennessä jopa yli puoli miljoonaa työpaikkaa. Erityisen suuret kasvun mahdollisuudet ovat matkailualalla. Arviot perustuvat ympäristöjärjestö WWF:n The Boston Consulting Groupilla (BCG) teettämään raporttiin.

Raportin mukaan Itämeren tilan myönteinen kehitys toisi vuoteen 2030 mennessä jopa 550 000 uutta työpaikkaa siihen verrattuna, että meren tila heikkenisi. Myönteisen kehityksen talousvaikutukset olisivat jopa 32 miljardia euroa alueen maille.

Eniten meren tilan paraneminen toisi työpaikkoja matkailualalle, raportin mukaan 230 000 uutta työpaikkaa. Kalastuselinkeino hyötyisi 16 000 työpaikalla ja maatalous 100 000 työpaikalla.

- Olemme kaikki Itämeren "osakkeenomistajia". Itämeren tilan parantamisen tuottamat positiiviset ympäristö- ja talousvaikutukset ovat niin suuret ja toteuttamatta jättämisen vaikutukset niin vakavat, että emme voi sivuuttaa niitä, sanoo WWF Suomen suojeluasiantuntija Vanessa Ryan.

- Itämeren suojelun nähdään usein tuovan pelkkiä lisäkustannuksia ja - velvoitteita suurimmalle osalle yksityisen sektorin toimijoista, mutta raporttimme nostaa esiin liiketoiminnan mahdollisuuksia. Toivomme, että raportti muuttaa yritysjohtajien ja yrittäjien suhtautumista Itämeren suojeluun, toteaa BCG:n partneri Tuukka Seppä.

Tutustu raporttiin tästä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.