Mainos

Raportti: Viina väkivallan taustalla

Useampi kuin kaksi kolmesta väkivaltarikoksesta tehdään humalassa. Runsas viinanjuonti lisää myös todennäköisyyttä päätyä väkivallan uhriksi, kertoo Stakesin Alkoholi ja huumeet -tilastoraporttiin sisältyvä artikkeli. Raportista ilmenee myös, että alkoholin kulutus Suomessa on selvässä nousussa.

Väkivaltaa

Erikoistutkija Markku Heiskasen selvityksen mukaan vähintään kerran kuussa runsaasti alkoholia käyttävät kärsivät väkivallasta kolme kertaa niin usein kuin maltillisesti juovat. Haastatteluissa paljastui myös, että väkivaltaa tehdään tai sillä uhkaillaan peräti 30 kertaa useammin kuin poliisin rikostilastoista ilmenee. Fyysisen väkivallan uhriksi on joutunut arviolta 6-7 prosenttia suomalaisista.

Alkoholin kokonaiskulutus on raportin mukaan noussut takaisin vuosikymmenen takaiselle tasolle. Keskiarvosuomalainen juo vuodessa jo yhdeksän litraa puhdasta alkoholia. Stakesissa arvioidaan, että kulutuksen nopea kasvu lisää pian päihdehuollon, sairaanhoidon ja lastensuojelun tarvetta.

Neljäsosa huumehoidetuista heroinisteja

Huumeiden kokeilijoiden ja käyttäjien määrä on vuosikymmenessä kaksinkertaistunut. Raportissa todetaan, että huumeiden haitat ovat vielä huomattavasti alkoholin haittoja pienemmät. Huolta herättää kuitenkin se, että huumeiden käyttö ja haitat lisääntyvät nopeasti ja nimenomaan nuorten joukossa.

Suunnittelija Airi Partasen artikkelin mukaan hoitoon tulevat huumeongelmaiset ovat useimmiten nuoria ja syrjäytyneitä. Noin joka kolmas hoitoon hakeutuva käyttää amfetamiinia. Heroiinin tai muiden opiaattien käyttäjiä on jo neljäsosa hoidetuista, kannabistuotteita käyttää joka kuudes. Valtaosa joko käyttää tai on käyttänyt huumeensa suonensisäisesti, mikä lisää tartuntatautien riskiä. Suomalaisille narkomaaneille on myös ominaista eri aineiden sekakäyttö.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.