Mainos

Rapusaaliista tulossa hyvä

Tämän vuoden rapusaalista odotetaan hyvää. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen RKTL:n mukaan kolme viimeistä vuotta ovat olleet rapukannoissa kasvun aikaa, ja myös tänä vuonna saaliin odotetaan olevan edellisvuosia parempi.

- Viime vuonna kannat jäivät hyvään tilaan. Rapujen menekki loppui ennemmin kuin ravut, joten järviin jäi paljon ravustettavaa, RKTL:n raputalousohjelman ohjelmapäällikkö Markku Pursiainen sanoo.

Tänä vuonna alkukesä on ollut viileä. Pursiaisen mukaan ravut saattavatkin lähteä liikkeelle hieman hitaammin ainakin suurimmissa vesissä.

- Ensimmäisinä päivinä ei ehkä vielä niin hirveitä saaliita saada, mutta ne paranevat kyllä, hän lupaa.

Rapukuolemia on tänä vuonna ilmennyt tiettävästi neljä. Kaksi niistä on ollut Pohjois-Savossa, yksi Keski-Suomessa ja yksi Pirkanmaalla. Kuolemat voivat olla rapuruton aiheuttamia.

Pursiaisen mukaan ruttotapaukset ovat vakiintuneet vuosittain 10-12:een, ja myös tänä vuonna on odotettavissa samoja lukemia.

Jokirapu säilyttänyt asemansa

Kahdesta rapulajista täplärapu on äyriäisen ehdoton kivijalka Suomessa.

Vuonna 2006 täplärapuja saatiin noin kuusi miljoonaa, joka on kaksi kolmasosaa koko rapusaaliista. Ruton myötä aikanaan kadonneen jokiravunkin kannat ovat Pursiaisen mukaan vakiintuneet noin kolmeen miljoonaan rapuun vuodessa.

- Täplärapusaaliit ovat kasvaneet selvästi vanhoilla jokirapuvesillä, kuten eteläisellä Päijänteellä ja Saimaan eteläosissa. Jokiravun taas on huomattu kestävän paremmin pohjoisen oloja.

Saatavuuden myötä täplärapujen hinnat ovat laskeneet, kun taas jokiravun hinta on hiljakseen noussut koko ajan. Jokiravusta voikin joutua pulittamaan jopa kolminkertaisesti täplärapuun verrattuna. Perinteikkyytensä vuoksi se on kuitenkin halutumpi laji.

- Jos rapujen hinta olisi sama, jokirapu olisi ehdottomasti suositumpi, Pursiainen sanoo.

Ravustuskausi alkaa huomenna puoliltapäivin ja kestää lokakuun loppuun.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.