Mainos

Räsänen: EU:n ongelmamaiden lainojen takaaminen oli virhe

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen mukaan Suomi teki väärin lähtiessään lainaamaan rahaa ylivelkaantuneille EU-maille.

- Me menimme muiden maiden vanavedessä yes yes -mielellä. Meidän mielestämme ylivelkaantuneita maita luotottaneet pankit olisi pitänyt saada velkajärjestelyihin mukaan. Nyt me olemme vain antaneet hiljaisia lupauksia, että kyllä veronmaksajat Suomen perukoilta tämänkin maksavat.

Räsäsen mukaan oli pelottelua ajatella, että Eurooppa olisi ajautunut finanssikriisiin ilman lainatakauksia.

- Lama ja työttömyys olisi voitu välttää auttamalla nämä kriisimaat terveen talouden tielle velkajärjestelyjen kautta, enkä tarkoita, etteikö Euroopan unioni olisi voinut olla auttamassa. Ja tottakai Suomessa, niinkuin muissakin EU-maissa, olisi pitänyt pitää huolta siitä ettei pankkijärjestelmä romahda. Mutta esimerkiksi Suomen osalta, kun olemme jo yli kymmenen miljardin euron erilaisissa vastuissa, takauksissa ja lainoissa mukana, niin Suomi on joutunut suuremman taakan kantajaksi kuin on syytä.

"Tuloveron kevennyksiin ei ole varaa"

Räsänen antoi Huomenta Suomen puheenjohtajatentissä pyyhkeitä myös valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle.

- Tuloverokevennyksiin ei ole varaa emmekä me lähde Kataisen tavoin populistisesti lupaamaan tällaisia miljardiluokan verokevennyksiä. Tuloverotusta täytyy kiristää ja meidän mielestämme se tulee tehdä niin, että pienemmissä tuloluokissa verotusta edelleen kevennettäisiin ja ylemmissä tuloluokissa progressiota taas voitaisiin kiristää.

- Lisäksi me ehdotamme kokonaisveroasteen nostamista ja esimerkiksi terveysveroja, alkoholi- ja tupakka- ja makeisveroa lisättäviksi. Jos yhteen Sisu-askiin lisätään veroa 3,5 senttiä, kerätään vuositasolla 120 miljoonaa euroa. Niin paljon kuluu karkkia, laskee Räsänen.

"Arvoliberalismi kyllästyttää"

Kristillisdemokraattien vaaliohjelman otsikko on Koti, uskonto ja isänmaa. Kristillisdemokraattien tavoin arvovaaleista, kodista ja isänmaasta, puhuvat myös perussuomalaiset. Räsänen myöntääkin, että kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset taistelevat paikoin samasta äänestäjäryhmästä.

- Uskon, että samaa äänestäjäryhmää on. Olen saanut kansalaispalautetta, jossa äänestäjä kertoo pohtivansa kumpaa äänestäisi. Olen aistivinani, että jollain lailla nyt on kyllästytty siihen arvoliberalismiin, joka on vallannut suuret ja pienetkin puolueet, arvioi Räsänen.

Katso kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen haastattelu: (Huomenta Suomi 29.3.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.