Mainos

Räsänen valitteli pääministerivaaliasetelmaa

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen selittää puolueensa heikkoa menestystä sillä, että vaalikeskustelu keskittyi pääministerivaaleihin. Se vei Räsäsen mukaan tilaa pienpuolueilta.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on pettynyt tämänhetkiseen vaalitulokseen, jonka mukaan kristillisdemokraattien kannatus olisi laskemassa. Hänen mukaansa tilanne on kuitenkin tiukka monessa vaalipiirissä, joten muutoksia voi vielä tulla.

Räsänen ei pidä kuitenkaan puolueensa tiukkapipokampanjaa epäonnistuneena. Hänen mukaansa keskustelun keskittyminen pääministerivaaleihin vei tilaa pienpuolueilta kuten kristillisdemokraateilta.

Perussuomalaisten kannatuksen selkeää nousua Räsänen pitää yllättävänä. Hänen mukaansa se kertoo kansan tyytymättömyydestä ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta.

- Populistisella kampanjalla on vedottu äänestäjien katkeruuden tunteeseen, Räsänen kommentoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.