Mainos

Räsäsen avioliittokanta raivostuttaa: "Vääristetyin tulkinta YK:n ihmisoikeusjulistuksesta"

Sisäministeri, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen perustelee tasa-arvoisen avioliittolain vastustusta YK:n ihmisoikeuksien julistuksella. Räsänen tulkitsi Radio Helsingin haastattelussa, että julistus rajaa avioliiton vain naisen ja miehen väliseksi.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen artikla 16

Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.

– Jos ajatellaan vaikkapa YK:n julistuksia, jotka ovat ihmisoikeuksien tällaisen universaalin tulkinnan kannalta merkityksellisiä, niin siellä lähdetään siitä, että jokaisella on oikeus… jokaisella miehellä ja naisella on oikeus solmia avioliitto, eli siinäkin avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi liitoksi, Räsänen sanoo radion Tasavalta-ohjelmassa.

Haastattelija Ville Blåfield kyseenalaisti tulkinnan, mutta Räsänen sanoi olevansa siitä täysin vakuuttunut.

Tänään lähetetty ohjelma on kuunneltavissa Radio Helsingin nettisivuilla.

RKP:n kansanedustaja Stefan Wallinin mielestä kyseessä on vääristetyin tulkinta YK:n ihmisoikeusjulistuksesta, mistä hän on kuullut. Wallinin mukaan koko julistuksen lähtökohta on ei-syrjivä ja sen lähtökohtana ovat yhtäläiset oikeudet.

– Tarkoittaako Räsänen, että kaikki muut pohjoismaat jotka ovat säätäneet tasa-arvoisen avioliittolain elävät ristiriidassa YK:n kanssa? Tietääkseni YK ei ole haastanut yhtään maata tämän takia ihmisoikeustuomioistuimeen. Eikä tulekaan, koska julistus ei millään tavalla poissulje avioliittoa kahden saman sukupuolen olevan henkilön välillä.

Eduskunnan lakivaliokunta äänestää huomenna kansalaisaloitteesta. Eduskunta äänestää kansalaisaloitteesta 28.11.

– Päivä ennen äänestystä Kristillisdemokraattien puheenjohtaja yrittää lyödä aloitteen kannattajia päähän YK:n ihmisoikeusjulistuksella, Wallin kummastelee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.