Mainos

Räsäsen avioliittokommentit kuohuttavat: ”Päivi hyvä, muistathan tämän tärkeän lauseen”

Kansanedustaja Päivi Räsänen ja hänen miehensä avioliittonäkemykset ovat herättäneet runsasta keskustelua MTV Uutisten lukijoiden keskuudessa.

Räsäset ovat tiivistäneet ajatuksensa avioliitosta tuoreeseen kirjaan ”Mistä on kysymys? Avioliitto”. He ruotivat kirjassaan erityisesti homoseksuaalisuutta ja seksuaalivähemmistöjen oikeutta avioliittoon. Räsäset toteavat, ettei samaa sukupuolta edustavien välisiä avioliittoja tulisi sallia, sillä Raamatun mukaan homoseksuaalisuus on syntiä.

– Avioliiton perusta ei ole siinä, että ihminen pitää toisesta, kirjassa muun muassa todetaan.

"Päivi on tullut kirkolle kalliiksi"

MTV uutisten Facebook-sivuilla käydyssä keskustelussa moni oli Räsästen kanssa kuitenkin täysin eri mieltä.

" ’Avioliiton perusta ei ole siinä, että ihminen pitää toisesta’ ---daaa, no mikäs sitten on avioliiton perusta? Lisääntyminenkö? Pitäisikö sitten sillä perusteella iäkkäiden pariskuntien erota, kun he eivät enää pysty lisääntymään? Voi hyvänen aika. Kyllä Räsäsen pariskunnalla on niin pahasti levy jäänyt junnaamaan yhteen kohtaan.”

”On julmaa tuomita toinen ihminen ominaisuudesta jolle hän itse ei voi mitään, eikä ole hänen oma valintansa, vaan on tullut luojan luomana sellaiseksi kun on. Raamatussa sanotaan ' Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.”

”Kuinka voi noinkin oppinut ihminen mennä rimaakin alemmaksi. Kaikkea elämässä ei kuulukaan hyväksyä itselle, mutta kaikilla on oikeus rakastaa ketä haluaa. Hyväksyä muiden ihmisten ajatukset vaikkakin ne poikkeavat omista ajatuksista. Toivon todella Päivi Räsäselle voimia kohdata elämä sellaisena kuin se on meille annettu, ymmärrystä ihmisille jotka eivät kuulu hänen luokittelemaan parempiin ihmisiin. Uskonnon varjolla voi näköjään laukoa ja kirjoittaa mitä tahansa. Surullista että tämän kaltainen ihminen päättää meidän asioista. Toivottavasti tulee aika kun Räsänen oivaltaa elämän tarkoituksen.”

”Päivi on tullut kirkolle kalliiksi. Kuinkakohan monta tuhatta sielua näin sateisena tiistaina eroaa jälleen tämän tölväisyn myötä. Kuka laskisi kaikkien Päivi päästäminen tölväisyjen jälkeisten eronneiden määrän? Kerrotaan se keskimääräisellä kirkollisverolla ja puhutaan kirkon menettämistä miljoonista ? Valitettavan ahdasmielinen ihminen.”

”Siis kuinka joku voi asettaa itsensä Jumalan yläpuolelle. Hänhän on myös homot luonut. En tiedä, millä oikeudella ihminen tuomitsee heidät. Olen aivan varma, että, jos Jeesus olisi täällä, hän ymmärtäisi ja siunaisi heidät. Olen aina ihmetellyt, miten ihmisillä on otsaa asettua Jumalaa vastaan ja olla Häntä viisaampi.”

”Päivi Räisäsen tulkinta on hänen omansa. On se kumma että ahdasmielisimpiä ovat usein uskovat. Onko minkään muun takia sodittu niin paljon kuin uskontojen. Räisänen ei muista että homotkin ovat jumalan lapsia. He eivät ole pyytäneet syntyä homoksi, joten miksi heitä pitäisi rankaista.”

”Kyllä hän on sydämetön. Jos jumalalta kysyisi homoudesta, niin hän sanoisi: tärkeintä on rakkaus.”

”Nainen vaietkoon seurakunnassa! Jos raamattua ruvetaan kirjaimellisesti lukemaan niin Päivi hyvä muistathan tämän tärkeän lauseen.”

”Kirkko on kirkko”

Niitäkin kuitenkin löytyi, jotka yhtyivät Räsäsen mielipiteisiin. Moni muistutti, että avioliitossa kirkon näkemyksen tuleekin perustua Raamattuun.

”Päivi Räsäsellä on oikeus mielipiteeseen siinä missä kaikilla muillakin. Kommentoijien käyttämät haukkumanimet Räsäsestä kertovat vain enemmän sanojista itsestään. Jos haluaa Räsäsen ajatuksenjuoksua yrittää ymmärtää, kannattaisi avata edes joskus se Raamattu, koska Päivi sanoo vain sen, mikä sinne on kirjoitettu. Minusta hän on yksi rohkeimmista ja rehellisimmistä poliitikoista, joita Suomessa on.”

”Oikeus rakastaa on kaikilla. Mutta siltikin näen kirkollisen avioliiton vain naisen ja miehen välisenä oikeutena. "Lisääntykää ja täyttäkää maa", sanotaan vihkikaavassa ja sille on ihan biologinen syy. Raamatun mukaan homous on synti ja olisi hullua jos Raamattuun perustuva instituutio alkaisi siunaamaan syntiä. Homoparit voivat rekisteröityä tai mennä naimisiin vaikka maistraatissa. Heillä on sitä kautta ihan yhtäläiset oikeudet lain edessä. Maistraatissakin voi olla hääpukupäällä ja hääjuhlan viettää booleineen ja hölmöine hääleikkeineen (ihan kuten kirkollisten häidenkin jälkeen) avioliittoon tai parisuhteeseen vihkimisen jälkeen.”

”Oon aivan ihmeissäni minkälainen haloo tästä aina saadaan aikaan. Kirkko ja uskonto perustuu raamattuun, joka sallii avioliiton miehelle ja naiselle. Ei kirkossa ole pakko olla. Ei naimisiin ole pakko mennä kirkossa. Kirkon ei ole pakko sallia avioliittoa jota se ei oman perustansa mukaan salli. En edelleenkään ota kantaa homojen avioliitto oikeuksiin, enkä ole mitään mieltä asiasta. Mutta kirkko on kirkko, joka perustuu johonkin kirjaan, joka ei salli moista. Ei kai niitä voi pakottaakkaan.”

”Syntiä tuskin homous on, rakastakoon mies miestä tai nainen naista jos se luonnolliselta tuntuu.

"Avioliittoa en silti homopareille soisi, koska avioliitto on aina ollut miehen ja naisen välinen liitto ja moni haluaa edelleen uskoa näin. Olkoon homopareilla oma liittonsa ja samat oikeudet kuin heteropareillakin, mutta en minäkään lähde jääkiekkopeliin futiskamat päällä.”

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.