Mainos

Räsäsen puheiden hinta kirkolle 1,6 miljoonaa euroa vuodessa

Sisäministeri Päivi Räsäsen puheet ovat jälleen johtaneet piikkiin kirkosta eroamisesta kertovissa tilastoissa.

Eroakirkosta-sivuston mukaan piikki alkoi viime keskiviikkona, jolloin eronneita oli 960. Torstaina ja perjantaina luku nousi 2469:ään ja 1339:ään. Vielä lauantaina kirkosta erosi lähes 600 ihmistä, mutta eilen ja tänään pahin eroamisaalto näyttää laantuneen. Eilen eronneita oli 318. Tämän päivän ennuste on 319 eronnutta. Normaalisti heinäkuussa kirkosta eroaa noin 70 ihmistä päivässä.

Eroakirkosta.fi on laskenut suomalaisten mediaanipalkkaan ja keskimääräiseen kirkollisveroprosenttiin perustuen, että evankelis-luterilaisen kirkon taloudelliset tappiot ovat merkittävät. Räsäsen tämänkertaisten kohupuheiden hintalappu noussee vuositasolla 1,6 miljoonaan euroon.

Syksyllä 2010 Räsäsen puheenvuorot YLE:n Homoilta-keskusteluohjelmassa olivat vahva syy ohjelmaa seuranneeseen valtavaan eroaaltoon. Tuolloin kirkosta erosi lähes 40 000 ihmisiä kahden viikon aikana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.