Mainos

Rasvaton maito maistuu suomalaisille koululaisille

Viimeisien 10 vuoden aikana rasvattoman maidon kulutus kouluaterioilla on lisääntynyt lähes 10 prosenttia kun taas Ruotsin kouluissa täysmaito on jopa suositumpaa kuin rasvaton maito.

Suomalaiset koululaiset suosivat kouluruokailussaan rasvatonta maitoa ja sen osuus koulumaidosta on 39 prosenttia, kerrotaan Maito ja Terveys ry:stä. Maitoa kuluu oppilasta kohti noin 1,6 desilitraa aterialla.

Läntisessä naapurimaassa koululaiset puolestaan suosivat kevytmaitoa. Ruotissa sitä kuluu kolme neljäsosaa koululaisten käyttämistä maitolaaduista. Meillä kevytmaidon osuus on 46 prosenttia ja ykkösmaidon 12 prosenttia.

Vähiten Suomen kouluissa juodan täysmaitoa, kun taas läntisessä naapurimaassa rasvaisin maitolaatu on rasvatonta suositumpaa 16 prosentin osuudella. Luvut ovat viime vuoden koulumaidon kulutuslukuja.

Suomen liittyessä Euroopan unioniin 1995 koulumaitotukea saatiin vain kevyt- ja täysmaidolle. Nämä olivat silloisten EU-maiden koulumaitolaadut. Pohjoismaiden ja erityisesti Suomen ponnistelujen tuloksena on koulumaitotukea saatu myös rasvattomalle maidolle vuodesta 2001 alkaen.

Viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana rasvattoman maidon osuus kouluaterioilla on lisääntynyt lähes 10 prosenttiyksikköä. Suomessa koululaiset saavat itse valita rasvattoman, ykkös- ja kevytmaidon välillä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.