Mainos

Ratsastuskoulun palo vaati 12 hevosta

Ratsastuskoulun palossa Nurmijärvellä Uudellamaalla on kuollut kaksitoista hevosta. Uotilan Koulutiellä sijaitsevassa noin 600 neliön hevostallissa syttyi tulipalo aamulla.

Päivystävän palomestarin mukaan ihmisiä ei loukkaantunut palossa. Tallissa ei ollut muita eläimiä.

Uotilan Ratsastuskoulun toimitusjohtajan mukaan tilalla on myös kaksi muuta tallia. Niissä olleet hevoset säilyivät vahingoittumattomina. Yhteensä tilalla oli 24 hevosta.

Pelastuslaitos sai tiedon palosta puoli seitsemän aikaan ohikulkijalta. Syttymissyystä ei ole tietoa.

Toimitusjohtaja Mona Grönlundin mukaan ratsastuskoulun toiminta joudutaan keskeyttämään hetkeksi. Toiminta yritetään aloittaa uudelleen muutaman viikon sisällä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.