Mainos

Rattijuopumukset tehovalvonnassa

Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti rattijuopumuksia liikenteessä.

Rattijuopumuksia esiintyy erityisesti kesäkuukausina. Samoin vakavat rattijuoppojen aiheuttamat liikenneonnettomuudet tapahtuvat usein kesän ja alkusyksyn aikana.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan alkoholi on mukana lähes joka kolmannessa kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa.

Suomessa jäi viime vuonna kiinni yli 25 000 rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöä.

Valvonta on osa Euroopan liikennepoliisijärjestö Tispolin jäsenmaissaan toteuttamaa operaatiota. Kaikkiaan rattijuopumuksia valvotaan samanaikaisesti 26 maassa. Suomessa valvontaan osallistuvat liikkuva poliisi ja Helsingin poliisilaitos.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.