Mainos

Räty kuuluu harmaan talouden vastaiseen ministerityöryhmään

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty kuuluu hallituksen harmaan talouden vastaiseen ministerityöryhmään – aivan niin kuin ministeri Heidi Hautala aikanaan.

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty on joutunut harkitsemattoman lausuntonsa ja verokikkailunsa vuoksi myrskyn silmään.

Rädyn kujanjuoksulla on paljon yhtäläisyyksiä entisen kehitysministerin Heidi Hautalan läpikäymän kohun kanssa. 

Räty on selitellyt tänään sanomisiaan ja tekemisiään, ja näyttää siltä, että selityksiä pidetään riittävinä – ainakin toistaiseksi.

Kohun tekee erityisen kiusalliseksi se, että Räty sattuu kuulumaan hallituksen harmaan talouden vastaiseen ministerityöryhmään - niin kuin Hautalakin aikanaan.

Hautala erosi työryhmästä lyhyen kujanjuoksun jälkeen maaliskuussa 2013. Hautala oli maksanut asuntoaan siivonneelle tsetseeninaiselle palkkaa ilman veroja. Lisäksi väitettiin, että Hautala oli teettänyt muutamia vuosia aikaisemmin oviremontin pimeästi. 

Myöhemmin selvisi, että remonttisyytökset olivat perättömiä, mutta vahinko ja ero oli jo ehtinyt tapahtua.

Tapaus Hautalalla ja tapaus Rädyllä on toki se suuri ero, että Hautala rikkoi lakia pimeällä palkanmaksullaan, Räty on "vain" kikkaillut lain mahdollistamalla tavalla.

Hautalan ministeriura päättyi syksyllä 2013 toiseen, merenkulkuyhtiö Arctia Shippingiä koskevaan kohuun.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.