Mainos

Rauhanturvaajat valmistautuvat Mali-operaatioon

Maliin lähteviä suomalaisia rauhanturvaajia koulutetaan parhaillaan Porin prikaatin kriisinhallintakeskuksessa.

Kahdeksan suomalaisen rauhanturvaajan tehtävänä Malissa on kouluttaa maan asevoimien sotilaita EU:n Training Mission Mali -operaatiossa yhdessä ruotsalaisen ja latvialaisen osaston kanssa.

Malissa koulutusyksikön päällikkönä toimiva kapteeni Mika Mäenpää pitää tehtävän haasteena koulutettavien melko alhaista koulutustasoa.

– Varmaankin se koulutusmetodiikka, jota täällä Suomessa käytetään vaikkapa varusmiehiin, ei ehkä ole siellä ihan toimiva. Sitä joudutaan vähän säätämään, Mäenpää sanoo.

Mäenpää kuitenkin luottaa suomalaisosaston kokemukseen.

– Meillä on paljon varusmieskouluttajia, jotka kouluttavat työksensä, ja hyviä reserviläisiä, jotka tuovat mukanaan erikoistaitoja ja osaamista. Siinä on se avain.

Alikersantti Joel Postin erikoistaitona on ranskan kieli. Hän uskoo kohtaavansa Malissa aurinkoisen sään, mielenkiintoisen tehtävän ja Afrikan.

– Afrikan ymmärtää sitten kun siellä on käynyt. Olen kerran siellä käynyt, se on upea paikka, operaatiossa viestialiupseerina toimiva Posti kertoo.

Malissa tehtiin sotilasvallankaappaus viime vuoden maaliskuussa, minkä jälkeen ääri-islamistit ovat vallanneet alueita maan pohjois- ja keskiosista.

Ranskalaiset joukot ovat yhdessä malilaisten joukkojen kanssa kuitenkin saanet aluetta rauhoitetuksi.

Suomalaisten rauhanturvaajien asemapaikka on maan eteläosassa.

– En näkisi sitä hirveän riskialttiina tehtävänä. Meillä on tarkkaan rajattu toiminta, ja toimimme Etelä-Malin alueella, missä ei tällä hetkellä ole mitään uhkaa. Toki meillä on hyvä varustus mukana, että jos tilanne alkaa eskaloitua, pystymme siihen vastaamaan, kapteeni Mika Mäenpää sanoo.

Mäenpään mukaan vieraan kulttuurin kunnioittaminen on avainasemassa tehtävän onnistumisessa.

– Nyt puhutaan muslimimaasta, ja useissa muslimimaissa uskonto on yhtä kuin kulttuuri. Se meidän pitää hallita joka tilanteessa ja kunnioittaa paikallisia ja heidän kulttuuriaan. Me kuitenkin menemme kouluttamaan ja tukemaan heidän armeijaansa, koulutusyksilön päällikkö toteaa.

Suomesta on tarkoitus lähettää EU:n Mali-operaatioon enintään 12 sotilasta. Mukana ollaan koko operaation arvioidun keston ajan eli 15 kuukautta.

Näillä näkymin lähtö tapahtuu on kymmenen päivän kuluttua.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.