Mainos

Rauhanturvalain remontti valmis

Rauhanturvalain uudistamistarpeen taustalla on Suomen osallistuminen EU:n taistelujoukkoihin.

Esitys rauhanturvalain uudistamiseksi on valmistunut. Alivaltiosihteeri Markus Lyran johdolla puoli vuotta istuneen työryhmän esitys julkistetaan ja luovutetaan ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.) ensi tiistaina.

Ulkoministeriöstä kerrottiin tänään, että esitys on yksimielinen ja siinä on ratkaistu etukäteen eniten keskustelua herättäneet kysymykset YK:n mandaatista ja rauhanturvaajien voimankäytön valtuuksista.

Rauhanturvalain uudistamistarpeen taustalla on Suomen osallistuminen EU:n taistelujoukkoihin. Nykyisen lain mukaan Suomi voi osallistua vain YK:n turvallisuusneuvoston tai Ety-järjestön valtuuttamiin operaatioihin, mitä on pidetty liian tiukkana vaatimuksena hyvin nopeaan sotilaalliseen toimintaan tarkoitetuille joukoille.

Presidentti Tarja Halonen on suhtautunut äärimmäisen varauksellisesti YK:n valtuutuksesta luopumiseen. Presidentti on kuitenkin sittemmin myöntynyt siihen, että vaatimuksesta voidaan joissakin tapauksessa tinkiä. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja ulkoministeri Tuomioja ovat pitäneet EU:n omaa valtuutusta riittävänä selkänojana.

Lyran työryhmä asetettiin viime joulukuussa ja sille annettiin aikaa vappuun asti. Ryhmään on kuulunut jäseniä ulkoministeriöstä, puolustusministeriöstä, oikeusministeriöstä, pääesikunnasta ja tasavallan presidentin kansliasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.