Mainos

Rautatievirasto nielee miljoonia vuodessa

Viraston on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2006 syksyllä.

Rautatieviraston perustaminen Suomeen maksaa 3,3 miljoonaa euroa, kertoo liikenne- ja viestintäministeriön selvitys. Toiminnan alettua viraston kustannukset ovat vuodessa noin kolme miljoonaa euroa.

Selvityksessä kartoitettiin EU-määräyksiin nojaavan Rautatieviraston perustamiseen ja toimintaan tarvittavia henkilöstöresursseja ja määrärahoja. Viraston on tarkoitus vastata rautatieliikenteen turvallisuudesta ja hallinnosta, ja sen on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2006 syyskuussa.

Selvityksen mukaan viraston tehtävät ovat jaettavissa neljään eri osaan. Oman kokonaisuutensa muodostaisivat paitsi yleiseen rautatieturvallisuuteen ja hallintopalveluihin liittyvät asiat myös rautatieinfrastruktuuri ja kalustoasiat. Työntekijöitä eri toimintojen pyörittämiseen tarvitaan noin 30.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.